keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Makduz wa flaflä - Pienet munakoisot ja pippurit valkosipulilla

Tämä on tyypillenen egyptiläinen aamiainen, mutta en itse suosittele tätä aamiaiseksi syömään kuitenkaan :)
Syömme tätä mm viikonloppuisin muiden lisukkeiden kanssa. Ja tämä on todella valkosipulinen!
Tätä voi syödä hyvin myös kylmänä.


12 mini-munakoisoa
6 pientä vihreää pippuria
suolaa
(vihannsten määrä voi vaihdella oman maun mukaan, salsaa pitäisi riittää enempäänkin määrään)

Keitä noin 20 minuuttia, laita kattilan sisään folio jotta höyry ei pääse pois, laita myös kansi päälle.
Kaada vesi pois varovasti ja nosta vihannekset pois kattilasta. Laita pannulle oliiviöljyä ja pyörittele vihannekset kuumassa öljyssä nopeasti joka puolelta, älä paista! Nosta pois kun pinnassa on ruskeaa sävyä.
Leikkaa sitten minimunakoisot melkein halki ja viillot pippureihin ja laita salsaa päälle. Voit valmistaa salsan ensin tai sillä aikaa kun vihannekset kiehuu.

Salsa:
8 valkosipulinkynttä
1-3 chiliä (riippuu chilin tulisuudesta ja omasta mausta)
puolikas vihreä pitkula paprika
->Murksaa valkosipulinkynnet tai leikkaa ne pieniksi paloiksi, leikkaa myös chili ja paprika mahdollisimman pieneksi.
suolaa
2 rkl oliiviöljyä
1-2 sitruunan mehu 
-> Sekoita ja murskaa kaikki sekaisin!

Friteerattu kananmaksa

Tämä on erittäin helppo tapa valmistaa maksaa, vaikka itse möykyt ei niin herkullisiltä näytäkkään, mutta maistuvan joka tapauksessa hyvältä! Käytämme yleensä aina kananmaksaa sillä se ei ole niin kuivaa kuin naudanmaksa.
Maksaa valmistetaan näin ainakin Palestiinassa. Ja ehkä vähän ympäri maailmaa myöskin!

400 gr kananmaksaa (tai haluamasi määrä)
2 kananmunaa
1.5 dl korppujauhoja joka on maustettu suolalla ja mustapippurilla
-> Pese maksan palat, ja leikkaa ne sopivan kokoisiksi mikäli tarvetta. Pyöräytä kananmunassa ja sen jälkeen korppujauhoissa.
Uppopaista öljyssä.

HUOM! Maksan sisään voi jäädä vettä joten ole varovainen uppopaistaessa! Kananmaksa muutenkin yleensä poksuu ja roiskii öljyä aina vähän joka suuntaan joten ole varovainen, voit laittaa esimerkiksi metallisen makaronisiivilän kattilan päälle jotta öljy ei pääse roiskumaan kovin paljoa. Älä käytä tavallista kantta sillä se höyrystyy ja vesi tippuu kannesta kattilaan.

Paistetut juustoperunamuusi pallot

En tiedä mistä päin maailmaa tämä resepti on alunperin kotoisin, sillä käsittääkseni tätä tehdään monessakin eri maassa joten en luokittele tätä minkään maan kohdalle erityisesti.
Tämä on erittäin helppo ja nopea resepti jos haluaa västä perunoista jotain hieman erinlaista!


50 gr voita palasina
n. 10 siivua juustoa paloina
-> Laita juustonpalat sekä voipalat kulhoon
Lisää-
kuorittuja keitettyjä perunoita n 10 tai
1 perunamuusipussi
suolaa
- Mikäli käytät keitettyjä perunoita, survo ne voin ja juuston sekaan (perunamuusipussin tapauksessa lisää pussin sisältö voin ja juuston sekaan) lisää kiehuvaa vettä tarpeen mukaan niin että muusi jää kiinteäksi ja perunajuusto seoksesta on helppo pyöritellä kiinteitä palleroita, sekoita/survo esim haarukalla niin että voi ja juustot soseutuvat joukkoon.

Pyörittele kaikki palleroiksi ja litistä hieman, paista oliiviöljyssä molemmin puolin. Käännä varovasti!


sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kana-riisikakku vihanneksilla - Imshäkkälä

Tämä herkullisen mausteinen palestiinalainen kana-riisi ruoka on helppo valmistaa vaikka uppopaistaminen jonkin verran aina aikaa viekin. Valmistusaika on noin 1.5 h

2-3 annosta
Riisi
2 valkosipulin kynttä
1 sipuli
gheetä / öljyä
mustapippuria
muskottipähkinää
jauhetulla korianteria
suolaa
3 dl riisiä

Ruskista sipuli kevyesti gheessä tai öljyssä, lisää pilkottu valkosipulin kynsi. Mausta. Lisää riisi ja vesi. Itse laitan riisin aina ilman mitään mittoja, noin 3 dl mutta riisiä voi laittaa syöjien mukaan ja vettä ohjeen mukaan.

Kana
1 sipuli
1 kuutioitu kananrinta
mustapippuria
muskottipähkinää
kanelia
jauhetulla korianteria
suolaa
nokare voita

Leikkaa sipuli ohuiksi siivuiksi, kuullota kevyesti gheessä / voissa. Lisää kanan palat ja paista. Mausta ja lisää lopussa nokare voita.

Vihannekset
2 perunaa
2 porkkanaa
1/2 kesäkurpitsa
 (tai syöjien mukaan)

Kuutioi vihanneksit pieniksi kuutioiksi ja uppopaista. Nosta talouspaperilla vuoratun lautasen päälle. Mausta suolalla.

Pinnalle
kourallinen paahdettuja manteleita
persiljaa

Halkaise mantelit ja ruskista kevyesti gheessä / öljyssä.

Ota nyt tarpeeksi iso vuoka, esimerkiksi kakkuvuoka jossa on kolo keskellä, laita puolikkaat mantelit vuoan pohjalle, sitten vihannekset ja sitten riisi (laita vihanneksia kuitenkin sen verran että riisiä mahtuu myös), ota iso lautanen tai vaikka piirakkavuoka ja laita se vuoan päälle ja käännä ylösalaisin, nosta vuoka pois. Laita kanasipuliseos keskelle ja ripottele persiljaa päälle. Mikäli vihanneksia jää yli voit laittaa ne reunoille.
Tarjoa esimerkiksi maustamattoman jogurtin kanssa.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Täytetyt perunaveneet

Nämä voi periaatteessa täyttää ihan millä itse haluaa. Täytin nämä kuitenkin tällä kertaa munakoisolla koska niitä sattui olemaan jääkaapissa.


2 munakoisoa kuoritaan ja kuutioidaan, paistetaan öljyssä.
2 valkosipulinkynttä pilkotaan pieneksi ja lisätään munakoison sekaan
puoli nippua persiljaa silputaan sekaan
mausta suolalla ja pippurilla
-> Ota pois liedeltä kun munakoiso on kypsää eli n 10 min.

2 tosi isoa perunaa
-> Koverra sisus, jätä reunat samanpaksuisiksi joka puolelta että perunat kypsyvät tasaisesti.

Leikkaa yksi sipuli renkaiksi ja paista perunan sisuksen kanssa,
mausta suolalla.

Ripottele perunoiden päällä hieman oliiviöljyä ja esipaista ne 250 asteisessa uunissa, noin 10 minuuttia.

Täytä perunat munakoisoseoksella, noin 2/3 perunasta, lisää sitten 1 kananmuna päälle.

Laita loppu munakoisoseos uunivuokaan sekä perunasipuliseos ja laita perunat päälle.

Paista vielä noin 10-15 minuuttia 250 asteessa.

Italialainen nakkikastike pastalle

Herkullinen ja nopea italialainen nakkikastike pastalle!
Tästä tulee noin 3 annosta.

1 sipuli
300 gr nakkeja (maustetut nakit ovat parempia jos on saatavana)
-> Paista pilkottu sipuli ja lisää pilkotut nakit

400 gr tomaattimurskaa
-> Lisää tomaattimurska sekaan ja keitä hiljalleen n 5 min ja mausta
- Oreganolla
- Suolalla

2 dl ruokakermaa
-> Lisää kerma loppuvaiheessa.

Tarjoa pennepastan kera. Koristele basilikalla.

maanantai 30. elokuuta 2010

Liha biryani



Laitoin tämän reseptin Aasia osioon ilman erillistä maata sillä en tiedä tämän alkuperää ja olen myös muuttanut reseptiä hieman niin mausteiden kuin valmistuksenkin kannalta. Mausteita voi muutenkin laittaa ihan oman maun mukaan. Tästä tulee noin 6 annosta.

Lihan valmistus:
500 gr leikattua naudanlihaa
2-3 tl korianterijauhetta

1 tl chilijauhetta

2 tl garam masalaa

1/2 tl kurkumaa

2 tl inkivääri-valkosipulitahnaa
suolaa

Ruskista lihat pannulla mausteiden kanssa.

Riisi:
800 gr- 1kg basmatiriisiä
5 kokonaista kardemummaa

5 kokonaista neilikkaa

1 tl jauhettua kanelia tai pari kanelitankoa

1/2 tl kurkumaa

2 rkl gheetä eli kirkastettua voita

suolaa

vettä


Keitä niin että riisi on puolikypsää.

Biryani:
3 sipulia
3 tomaattia

1 chili

-> Kuutioi sipuli, paista lisää tomaatti ja erittäin pieneksi pilkottu chili. Paista kunnes tomaatti on murksaantunut.
Lisää
4 tl valkosipuli-inkivääritahnaa
1 rkl garam masalaa

aikaisemmin ruskistetut lihat
2 dl kookosmaitoa

1/2 prk bulgarian jogurttia

suolaa

-> Sekoita kaikki keskenään, mikäli lihat ovat sitkeitä, hauduttele hieman lisää.
-> Lisää sitten puolikypsä riisi päälle ja riisin päälle
1/2 prk bulgarian jogurttia
sitruunamehua
maun mukaan
n 3 rkl gheetä

Sekoita niin että jogurtti, ghee ja sitruuna sekoittuu riisiin mutta älä sekoita pohjasta asti että biryani saa hautua siellä sen aikaan kunnes riisi on kypsää. Laita folio päälle ja kansi folion päälle. Hauduta miedolla lämmöllä kunnes riisi on kypsää.

Koriste / lisuke:

Suolattomia ja kuorittuja manteleita kourallinen tai pari kourallista
Pari kourallista rusinoita
1 rkl gheetä

-> Leikkaa mantelit kahtia, ruskista paistinpannulla gheessä, lisää rusinat.

Kumoa biryani isolle tarjottimelle / lautaselle ja lisää mantelit ja sitruunat päälle. (kuvassa jonka otin tekemästäni biryanista ei ole vielä lisättynä rusinoita eikä manteleita)

Tarjoa.

Qatayif 2



Tässä on toinen versio Qatayifista joka on suosittua varsinkin Palestiinassa Ramadan kuukautena. Takina on sama kuin Qatayif 1 reseptissä mutta laitan sen kuitenkin tähän.

Tästä tulee noin 40 kpl eli hieman vähemmän kuin juusto-kerma täytteisiä sillä näiden koko on hieman suurempi.

Taikina

2 dl semolinajauhoja tai mannasuurimoita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
n. 6 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kädenlämpöinen vesi. Sekoita.

Paista taikinasta pieniä lättyjä teflon pannulla. Laita talouspaperiin tilkka öljyä ja pyyhi pannu sillä ensimmäisellä kerralla ja myös välissä mikäli letut tarttuvat pannuun, mikäli ei tartu niin paperilla ei tarvitse pyyhkiä enkä suosittele sillä silloin lettuihin ei tulo kunnolla reikiä.

Paras pannu on paksupohjainen teflon pannu mutta toki muunkinlaisella pannulla voi paistaa. Kuumenna pannu kuumaksi ja aseta lämpö keskivaiheille (kolmoselle tai neloselle)

Vain toinen puoli paistettaan ja lettuihin on tarkoitus tulla reikiä toiselle puolelle. Mikäli reikiä ei tule parin paistetun letun jälkeen, taikina on luultavasti liian paksua joten lisää hieman vettä ja kokeile uudelleen. Kun taikina on melkein kadonnut letun päältä ota lettu pois ja laita keittiöpyyhkeen päälle. (taikinan ei siis tarvitse kadota kokonaan paistovaiheessa vaan keskelle sitä voi hieman jäädä, se katoaa kun nostat letun pois.

Täyte:

Kaikkia tulee yhteensä n 200-250 gr ja voit itse määritellä haluatko jokaista pähkinää samanverran vai kenties jotain lajia enemmän kuin toista.

Pistaasipähkinöitä
Saksanpähkinöitä

Paahdettuja manteleita

Hasselpähkinöitä

(muita pähkinöitä halutessasi)

-> Pähkinät tulee olla suolattomia. Ota pistaaseista kuoret pois, sekä paahdetuista manteleista mikäli niissä on kuoret. Murskaa kaikki pähkinät (voit murksata jokaisen lajin erikseen) keittiöpyyhkeen välissä esim lihanuijalla.

Kookosjauhetta
Pieniä rusinoita

3 rkl tomusokeria
3 rkl applesiinikukkavettä
(tätä voi ostaa ainakin etnisistä ruokakaupoista, täällä Espanjassa sitä saa jokaisesta marokkolaisesta marketista euron parin hintaan mutta tämä on valinnainen, itse en tästä pidä erikoisesti koska tulee mieleen parfyymi ruoassa :) joten erottelen itselleni osan pähkinöistä jotka jätän ilman appelsiinikukkavettä) mikäli et käytä tätä, voit lisätä 3-4 rkl sokerilientä pähkinöihin jotta pysyvät paremmin kasassa.

-> Sekoita kaikki aineet keskenään.

Sokeriliemi:
4 lasia sokeria
2 lasia vettä
Tai muun mitan mukaan, vettä tulee puolet sokerin määrästä.

-> Kiehauta. Voit jättää tämän jälkeen liemen kattilaan jotta pysyy lämpimänä.

Täyttäminen:
Ota yksi lettu, laita keskelle pähkinämassaa ja taita kiinni, paina reunoilta kunnolla. Älä laita liikaa täytettä jotte letut halkeile.
Täytä kaikki letut, aseta pellille ja jokaisen päälle pieni nokare voita. Laita uuniin 200 asteeseen ja pidä siellä n 5 min, kunnes voi sulaa ja on kauniin ruskea. Älä kuitenkaan pidä liian kauan jotteivat kovetu.
Anna jäähtyä hieman ja uita jokainen qatayif sokeriliemessä. Tarjoile.

Pitaleivät



1 kg jauhoja
2 tl kuivahiivaa
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
n. 7-7.5 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää lämmin vesi. Vaivaa taikina kunnolla, ainakin 15 minuutin ajan. Voit ottaa taikinasta kämmenen kokoisia palleroita käteen ja kääntää toisella kädellä toiseen suuntaan ja toisella kädellä toiseen suuntaan muutamia kertoja ja käydä näin taikina läpi muutaman kerran jolloin se vaivaantuu varmasti kunnolla.

Laita taikina kohoamaan 45 minuutiksi liinan alle pimeään ja lämpimään paikkaan, esim mikroon tai vaatekaappiin.

Kaulitse taikinasta n puolen sentin paksuisia leipäsiä (jos ovat liian ohuita, niistä ei tule kovin pehmeitä) ja laita ne kohoamaan lakanan väliin, pyyhekiden väliin tai vastaavaan paikkaan, leivät voi latoa päällekkäin jos kangas on välissä. Kun kaikki leivät on kaulittu, paista niitä 250-275 asteessa muutama minuutti, kunnes pinta on kauniin ruskea. Laita jäähtymään kankaan väliin jotta pysyvät pehmeinä.

Tabbouli - Minttu-persiljasalaatti

Erittäin raikas ja terveellinen salaatti Libanonista. Salaatin täytyy olla vihreää joten käytäthän yrttejä tarpeeksi varsinkin jos asut Suomessa, Suomessa yrtit ovat paljon pienemmissä nipuissa.



n 2 dl bulguria
1 nippu persiljaa 
(suomessa 2 isoa nippua sillä suomen persilja niput ovat pieniä)
1/2 - 1/3 nippua minttua  
(minttua kuuluu olla alle puolet persiljan määrästä n 1/3 tai 1/4)
1 pieni sipuli
2 tomaattia
n 3-4 sitruunaa
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä

-> Liota bulgur vedessä n 45 min. Jauha persilja ja minttu jauhantakoneessa tai pilko ne erittäin pieniksi.
Lisää pieneksi pilkottu sipuli ja tomaatit. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Purista sitruunoista mehu ja lisää sekaan, lisää myös oliiviöljy. Sitruunien määrä riippuu hieman niiden mehukkuudesta sekä koosta mutta sitä on tarkoitus olla niin että se maistuu kunnolla. Sekoita bulgur mukaan.
-> Tarjoa salaatti kubban tai falafelien kanssa.

Syyrialainen kubba / kibbeh / kibbe / kubbah

Tämä resepti on Syyrialainen ja muistuttaa myös paljon turkkilaista icli köfteä



Taikina:
n. 30-35 kpl

n 5.5 dl bulguria (liotetaan 2h ja ylimääräinen vesi kaadetaan pois, on tärkeää saada kaikki ylimääräiset nesteet pois, bulgurit voi myös laittaa siivilään ja painella nesteen pois)
400 gr raakaa jauhelihaa
1 raastettu sipuli

2 tl mustapippuria

1/2 tl kuminaa

4 kukkuraa ruokalusikallista vehnäjauhoja pitämään taikina kasassa, mikäli taikina pysyy kasassa tämän voi jättää pois (ja tarvittaessa enemmän)
1/2 tl suolaa


Yleensä kibbeihin laitetaan saman verran jauhelihaa ja samanverran bulguria, mutta koska en itse ole mikään kauhea lihan ystävä, yritän laittaa kuoreen mahdollisimman vähän jauhelihaa jolloin kibbeistä tulee myös hieman rapeampia. Kuvan kibbet on tehty 200 gr jauhelihaa ja 5.5 dl bulguria joten kuori on vaalea.

Kaikki aineet sekoitetaan hyvin keskenään. Voit vaivata taikinaa ainakin 15 minuuttia. Kokeile sitten saako taikinasta muotoiltua "kuppeja", mikäli särkyy, lisää hieman jauhoa.




Täyte:
2 pilkottua sipulia 250-300 gr jauhelihaa
-> Paista sipuli ja lisää jauheliha
Suolaa
Mustapippuria

Muskottipähkinää

Chilijauhetta

(ja muita mausteita maun mukaan)
80 gr pinjansiemeniä
-> Lisää mausteet ja pinjansiemenet
-> Laita paistamisen jälkeen metalliseen siivilään että kaikki ylimääräinen neste valuu pois.

-> Ota pieni pala bulgur taikinaa ja muotoile niistä "kuppeja" kuten kuvassa. Laita täytettä sen verran kuin mahtuu, sulje pää ja muotoile varovasti pitkulaisiksi palleroiksi kuten ensimmäisessä kuvassa. Taina tarttuu helposti käsiin kiinni joten laita johonkin kuppiin vettä missä voit kastella käsiä ja käytä sitä apuna. Voit työntää reiän kuppiin peukalolla mutta peukalo myös kannattaa kastella ettei se jää kiinni.
-> Uppopaista pallerot öljyssä ja tarjoile. Voit pakastaa ylimääräiset pallerot ja uppopaistaa ne ennen tarjoilua sillä uppopaistetut ruoat ovat aina parhaimmillaan juuri uppopaistettuna.

Tarjoa pursitetun sitruunamehun kera (jota on tarkoitus lusikalla laittaa palleroiden sisään syömisvaiheessa) sekä halutessasi tuoreen minttu-persiljasalaatin kera. (ohje löytyyLibanon-Salaatit kohdasta)

Qatayif 1





Tässä yksi versio Qatayifista
n. 60 kpl

Taikina

2 dl mannasuurimoita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
n. 6 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kädenlämpöinen vesi. Sekoita.

Paista taikinasta pieniä lättyjä teflon pannulla. Laita talouspaperiin tilkka öljyä ja pyyhi pannu sillä ensimmäisellä kerralla ja myös välissä mikäli letut tarttuvat pannuun, mikäli ei tartu niin paperilla ei tarvitse pyyhkiä enkä suosittele sillä silloin lettuihin ei tulo kunnolla reikiä.

Paras pannu on paksupohjainen teflon pannu mutta toki muunkinlaisella pannulla voi paistaa. Kuumenna pannu kuumaksi ja aseta lämpö keskivaiheille (kolmoselle tai neloselle)

Vain toinen puoli paistettaan ja lettuihin on tarkoitus tulla reikiä toiselle puolelle. Mikäli reikiä ei tule parin paistetun letun jälkeen, taikina on luultavasti liian paksua joten lisää hieman vettä ja kokeile uudelleen. Kun taikina on melkein kadonnut letun päältä ota lettu pois ja laita keittiöpyyhkeen päälle. (taikinan ei siis tarvitse kadota kokonaan paistovaiheessa vaan keskelle sitä voi hieman jäädä, se katoaa kun nostat letun pois.




Täyte:

1.5 prk kuohukermaa
1 prk mascarpone juustoa
8 palaa Kiri juustoa, jos ei ole saatavilla Philadelphia käy myös (puoli pakettia)
noin 4 rkl sokeria

-> Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi, lisää muut aineet ja sekoita kunnolla.

Täyttäminen:

Taita letut puoliksi, paistamaton puoli sisäänpäin, painele reunoilta kiinni puolesta välistä, laita hieman mansikkahilloa sisään ja sitten juusto-kerma seosta. Ripottele päälle pistaasijauhetta.
Asettele lautaselle ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi jotta kerma kovettuu.

Tarjoile samana päivänä. (mikäli haluat tehdä vähemmän niin puolita annos, myöskin taikina sillä siitä ei tule kunnollisia enään seuraavana päivänä kun mannasuurimot ovat turvonneet)

torstai 19. elokuuta 2010

Kasviksia tomaattikastikkeessa ja kuskusta



Tässä yksi monista resepteistä valmistaa kuskus. Tämä on tunisialaisen ystävämme tapa valmistaa kuskusia.

Tästä tulee noin 6 annosta.

500 gr kuskusta
4 rkl kirkastettua voita eli gheetä

-> Huuhdo kuskus pari kertaa vedellä ja poista kaikki vesi. Lisää 4 rkl kirkastettua voita ja sekoita se käsin kuskusin sekaan niin että laitat kuskusia käsien väliin ja hierot gheen kuskusiin muutaman minuutin ajan niin että se on imeytynyt ja että kuskus on irtonaista.

Mikäli kirkastettua voita ei ole saatavilla, voi sen jättää pois.

Kastike:
2 sipulia tai 1 iso
2 kesäkurpitsaa
3 kuorittua porkkanaa

2 vihreää pitkula paprikaa tai normaalia vihreää paprikaa
5 kuorittua perunaa

2 kuorittua tomaattia

3 kukkuraista rkl tomaattipyrettä tai 2 pientä purkkia

-> Pilko vihannekset mutta jätä ne suhteellisen isoiksi, esim pilko peruna neljää osaan ja muut samankokoisiksi. Laita kattilaan vettä n 1.5 litraa ja lisää vihannekset.
Lisää tomaattipyre ja mausta:

Suolalla
Mustapippurilla

Kurkumalla

Kuskus mausteella
Chilillä

Laita kuskus ylempään kattilan osaan ja anna kiehua hiljalleen noin tunti.

Laita kuskus tarjoiluastiaan ja lisää päälle hieman kastiketta ja halutessasi suolaa. Älä laita kastiketta liikaa kuskusille. Sitä voi tarvittaessa lisätä lautaselle. Olen laittanut kastiketta noin 3.5 dl 500 grammalle kuskusta.

Pippuri - puurokeitto

En tiedä mistä tämä resepti on lähtöisin, olen joskus kuullut että olisi Somalialainen ruoka, mutta ainakaan googlaamalla en löytänyt mitään infoa eikä somalialainen ystäväni ollut myöskään tästä kuullut, mutta voihan tämä olla jostain päin Somaliaa kuitenkin.

Mutta ainakin edullinen, nopea ja maukas keitto tämä on!

1 iso sipuli
2 dl kaurahiutaleita (tai muita puurohiutaleita)
1-2 tl jauhettua mustapippuria, maun mukaan
suolaa
6 dl vettä
2-3 dl maitoa (riippuen kuinka paksua keittoa haluat)

sitruunamehua valmiin keiton päälle (tämä ei ole pakollinen mutta antaa kivan maun keitolle)

-> Paista pilkottu sipuli öljyssä. Lisää kaurahiutaleet, pippuri, suola ja vesi. Anna kiehua noin 15-20 minuuttia. Soseuta sitten sauvasekoittimella hyvin.
-> Lisää maito, kiehauta.

Banaani smoothie

1 jäinen banaani
3 rkl vanilia jäätelöä (kukkura lusikallista)
n 3 dl maitoa
1 rkl hunajaa
n 5 jääpalaa

Kuori banaani, laita kaikki blenderiin ja sekoita, lisää halutessasi hunajaa.

tiistai 17. elokuuta 2010

Vihanneksilla täytetyt kanarullat





Tällä reseptillä ei oikeastaan ole mitään alkuperää vaan on mieheni ja minun omia kokeiluja :)
Täytteitä voi myös halutessa muuttaa samoin mausteita.

Tarvitset myös
öljyä friteeraukseen
foliopaperia kanan rullaamiseen
makeaa punaista chilipippurijauhetta tai paprikajauhetta

Täyte:
1/2 munakoiso

3 pitkulaista vihreää paprikaa

1/2 kesäkurpitsa


-Leikkaa viipaleiksi, friteeraa ja nosta talouspaperin päälle.

"Maustetahna":
3 valkosipulinkynttä
1 rkl oreganoa

1 tl salviaa

1 tl mustapippuria

1 rkl basilikaa

1 rkl tilillä

suolaa

--> Murskaa ja lisää sitten öljy ja sitruunamehu ja murskaa kunnolla

2 rkl oliiviöljyä
1/2 sitruunanmehu



Kastike:
2 tomaattia
1 pieni sipuli

15 basilikanlehteä


-> Pilko pieniksi, paista oliiviöljyssä, lisää 2 dl vettä ja keitä miedolla lämmöllä n 10 minuuttia. Jäähdytä hieman ja laita mikseriin tai soseuta sauvasekoittimella.


2 isoa kanan rintafilettä

-> Leikkaa rintapalat noin 6-8 siivuksi riippuen niiden koosta.


1. Ota kana siivu ja aseta se vahvan pakastepussin sisään, nuiji se nuijalla ohuemmaksi. Varo ettei mene rikki sillä kana särkyy helpommin kuin liha. Ota pois pussista ja aseta foliopaperin päälle.
2. Laita maustetahnaa fileen päälle sekä friteerattuja vihanneksia. Jaa ne tasan kaikille fileille.


3. Rullaa file tiukalle rullalle ja pyöräytä se chili/paprikajauheessa. Rullaa sitten folio tiukasti fileen ympärille kuten karkkipaperi karkin ympärille. Toista sama kaikille fileille.


4. Asettele ne uuni tai piirakkavuokaan. Paista uunissa 225 asteessa 30 minuuttia uunin toisiksi ylimmässä välikössä, voit lämmittää vain uunin yläosan.
5. Avaa folio, leikkaa rullat ohuiksi siivuiksi. Laita tarjoiluastian pohjalle 1/3 soseututetusta kastikkeesta, aseta viipaloidut kanarullat kastikkeen päälle ja kaada loppukastike niiden päälle. Jos kastike on jäähtynyt, voit lämmittää sen ennen lisäämistä.
6. Tarjoa riisin kanssa.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Viininlehtikääryleet



Tässä on Palestiinalaisversio viininlehtikääryleistä ja tämän voi myös tehdä pelkällä jauheliha täytteellä ilman lihapaloja, tai ilman jauhelihaa mutta lihapalojen kanssa. Liha tuo kivan maun näihin joten suosittelen ainakin toista käyttämään.

Laita noin 2 kuppia (4 dl) riisiä kylmään veteen ainakin tunniksi. (määrä riippuu kuinka paljon viininlehtikääryleitä haluat tehdä)

Kun riisi on liotettu tarpeeksi kauan, voit laittaa lihan kiehumaan.

n 400-500 gr haluamaasi naudanlihaa paloiteltuna
4 kokonaista kardemummaa

mustapippuria

suolaa

1 pieni sipuli


-> Keitä liha kypsäksi mausteiden kanssa ja pane sivuun, säästä liemi myös.

Tarvitset myös 2-4 tomaattia ja 1 sipulin -> myöhempänä selitys

Täyte:

Liotettu riisi joka on huuhdeltu pari kertaa vedellä
200 gr jauhelihaa (mikäli haluat enemmän niin voi lisätä maun mukaan)
1 pieni raastettu sipuli
0.75 dl pilkottua tuoretta persiljaa
2 tl kuivattua minttua, jos tuoretta on saatavilla voi sitäkin käyttää

1 tl mustapippuria

suolaa
maun mukaan, huomaa kuitenkin että kääryleet saavat suolaa lihankeitinvedestä joten älä laita paljoa.

-> Sekoita kaikki keskenään.

n 400 gr säilyke viininlehtiä (nettopaino)
-> Avaa viininlehtikääryleet valmiiksi täyttämistä varten, ne saa helposti eroteltua toisistaan kevyesti valuvan hanan alla..

Täytä viininlehdet seuraavasti ->




1- Laita täyte keskelle viinilehteä. Niin että lehden kirkkaampi puole eli ns päällinen puoli on alhaalla päin.



2. Taita molemmat reunat sivuilta sisään.



3. Rullaa viininlehti tiukalle rullalle niin että sivuilta olevat osat menee kaikki rullan sisään. (mutta varo kuitenkin särkymistä)


Leikkaa sipulit ja tomaatit viipaleiksi ja laita ne kattilan pohjalle, ensin sipulit, sitten tomaatit sitten lihapalat ja säästä liemi myöhempään.

Lado rullatut viininlehdet lihojen päälle saumapuoli alaspäin.

Mikäli riisiseosta jää yli, voit laittaa sen folion sisään ja folion kääryleiden päälle kypsymään mutta tee jonkinlaiset pienet kolot siihen jotta riisi kypsyy hyvin..

Kaada noin 2-3 dl lihalientä kattilaan kääryleiden päälle. Laita myös foliopaperi kääryleiden päälle mahdollisimman reunoja myöten jotta lämpö pysyy paremmin sisällä ja riisi kypsyy hyvin sekä viininlehdet pehmenevät. Tarkista välillä että kattilassa on edelleen vettä.

Keitä hiljalleen noin 45 min - 1h.



Kun kääryleet ovat kypsyneet, ota folio pois ja kaada ylimääräinen vesi pois esim lautasen avulla. Laita kattilaan lautanen joka mahtuu sinne, paina ja kaada vesi pois. Laita sitten iso lautanen kattilan päälle ja käännä kattia eli kumoa kääryleet lautaselle.

Tarjoa esim jogurtin kanssa.

lauantai 14. elokuuta 2010

Täytetyt riisi pallot - Kubbet roz

Noin 25-30 kappaletta riippuen hiukan palleroiden koosta.



Täyte:

300 gr jauhelihaa
1 iso sipuli

1/2 dl tuoretta persiljaa pilkottuna

suolaa

mustapippuria

muita mausteita halutessasi

-> Paista sipuli ja jauheliha, lisää mausteet ja persilja.

Kuori:

4 dl riisiä
2-3 perunaa
suolaa
1-2 tl
kurkumaa väriä ja makua antamaan


-> Kuori perunat, pilko. Keitä riisin kanssa reilussa vedessä kunnes riisi on melkein kypsää, mausta suolalla ja kurkumalla.
Jauha riisi-perunaseos lihamyllyn läpi, mikäli lihamyllyä ei ole saatavilla voit muussata riisin ja perunan myös esim haarukalla tai perunamuusin muussaajalla.

-> Ota riisi-perunaseosta käteen jonka olet kastellut vedessä ja painele siitä pallo. Työnnä etusormi pallon keskelle ja tee sinne kolo johon laitetaan jauhelihatäytettä. Mitä ohuemmat seinämät palleroissa on, sen parempi, mutta varo kuitenkin ettei tule liian ohuet etteivät rikkoudu uppopaistaessa. Sulje pallero ja suljetun pään tulee olla toisessa päässä eikä palleron keskellä jolloin se pysyy kiinni paremmin. Muotoile palleroista pitkulaisia, ei liian paksuja jotta paistuvat hyvin.
Uppopaista öljyssä kunnes ovat kullanruskeita.
Tarjoa puristetun sitruunamehun sekä jogurtin kera.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Falafelit

Palestiinalainen falafel resepti.

Tässä on 500 grammasta (kuivanan) kikherneitä tehty resepti, sillä "taikinan" teko vie hieman aikaa ja sen voi pakastaa joten joka kerta ei tarvitse tehdä uutta massaa! Koko annoksesta tulee monta kymmentä falafeliä mikäli kaikki uppopaistaa kerralla!

Uppopaista vain sen verran minkä verran tarvitset sillä falafelit ovat parhaita juuri uppopaistettuina, oikeita falafelejä EI VOI PAISTAA PANNULLA EIKÄ UUNISSA!




500 gr vähintään 12 tuntia liotettuja kikherneitä (jotka pestään hyvin liotuksen jälkeen)
2 vihreää chiliä
1 iso sipuli

6-8 pienehköä kevätsipulia

1 iso nippu persiljaa
1 iso nippu korianteria

2 tl ruokasoodaa
suolaa

kuminaa

jauhettua korianteria


Halutessa valkosipulia.

öljyä uppopaistamiseen

(tai vaihtoehtoisesti mausteiden tilalle valmista falafel maustemixiä)

Mausteita voi laittaa oman maun mukaan ja tarvittaessa lisätä myöhemmin, itse laitoin reilun ruokalusikallisen kuminaa sekä korianteria ja hieman lisäsin myöhemmin. Jos et ole varma mausteista niin laita kohtuudella ja lisää myöhemmin kun olet uppopaistanut yhden "testi" falafelin. Osa laittaa lusikallisen, osa kaksi osa kolme jne.... Joten maun mukaan. Sama suolan kanssa.


(nämä niput vastaavat suomessa luultavasti ainakin kahta nippua)
Itse laitoin isommat niput kuin tässä kuvassa n 1.5 kertaisen nipun
Persilja ja korianteri pitää falafelit kasassa sekä antaa nestettä niille joten on tärkeää että yrttejä on tarpeeksi.



Persilja ja korianteri silputaan, otetaan paksut varret pois. Sipuli kuoritaan ja pilkotaan. Chilit pestään ja puhdistetaan, kevätsipuli puhdistetaan ja pilkotaan.
Helpointa on ehkä tehdä taikina lihamyllyllä jauhamalla kaikki mutta jos lihamyllyä ei satu olemaan niin sitten monitoimikoneella. Itselläni tosin monitoimikone otti loparin jo heti ekalla kerralla sillä niitä joutuu aika kauan siellä pyörittämään jotta tulee tarpeeksi pientä murua.
Pidä vaikka välissä tauko jotta monitoimikone ei kuumu liikaa. (itselläni tosin oli pieni litran Philipsin monitoimikone joka on ehkä tarkoitettu iisimpään käyttöön)

Tässä kuva ainesten rakenteesta millaista sen pitäisi olla suunnilleen.



Kun kaikki ainekset on jauhettu / pilkottu monitoimikoneessa, lisää mausteet sekä ruokasooda.

Kuumenna öljy.

Koepaista yksi falafel ja lisää tarvittaessa mausteita.

Pyörittele falafelit soikeiksi palleroiksi, ei liian suuriksi, ne suurenevat hieman öljyssä sekä kypsyvät paremmin. Vieritä pallerot varovasti öljyyn (kattilan reunan viereen esimerkiksi joka on helpomaa kuin keskelle kattilaa) sormia polttamatta sekä öljyä räiskyttämättä. Vältä tiputtamasta falafelejä sormilla sillä silloin ne useasti epämuodostavat ja särkyvät.

Käännä falafelit tarvittaessa, useimmat varmaan pyörivät öljyssä itsestään ja paistuvat molemmin puolin. Kun kuplia ei paljon enään näy sen pitäisi alkaa olemaan valmis. Tai kun väri on jo ruskehtava.

Nostele lautaselle jolle on aseteltu muutama talouspaperi joka imee ylimääräistä öljyä.

Tässä kuva valmiista falafeleistä, valaistus ei ollut mikään parhain joten näyttävät hieman vihreimmiltä kuin ovat.

Hummusta ja härkäpapuja / favapapupa

puoli annosta hummusta (resepti lisukkeissa)
1 tomaatti
persiljaa kourallinen


2 dl kypsiä favapapuja 
(esimerkiksi purkista)
puolen sitruunan mehu

3 rkl oliiviöljyä

suolaa


Paista kaikki pannulla muutaman minuutin ajan ja muussaa favapavut jollakin puukapulalla, esim perunamuusin muussaajalla.

Levitä puoli annosta hummusta lautaselle, lisää favapapuseos päälle. 1 pilkottu tomaatti, kourallinen tuoretta pilkottua persiljaa.

Tarjoa pitaleivän kanssa.

Avocado smoothie

1 iso avokado kuorittu ja kivi poistettu
1 rkl hunajaa
3-4 dl maitoa (riippuen lasin koosta)
3 rkl vanilia jäätelöä
n 6-8 jääpalaa

Laita kaikki mikseriin!
Kaada laseihin.

maanantai 9. elokuuta 2010

Vihreitä papuja vihannesten kera

Tämä kasvisruoka on erittäin edullinen, terveellinen ja maukas. Tästä on varmasti monia versioita mutta tässä yksi Palestiinalaiseen tapaan.
Annoksia tulee noin 4.

1 sipuli

4 perunaa

2 isoa porkkanaa
250 gr vihreitä pilkottuja taitepapuja

(jos käytät tuoreita papuja, revi molemmat kulmat pois saumaa pitkin jossa on "karvan" tapainen suikale, sillä se ei oikein pehmene keitettäessä ja on helpompi syödä. Kokeile kumpaan suuntaan lähtee paksumpi ja isompi "karva". Yleensä se lähtee siihen vastakkaiseen suuntaan mihin pää käyristyy ja sillä puolella pitäisi olla paksumpi "sauma")

-> Paista pilkottu sipuli ja lisää
3-4 kokonaista neilikkaa.
-> Pilko perunat ja porkkanat pieniksi kuutioiksi, lisää sekaan, lisää myös pilkotut pavut.
Mausta:

Suolalla
Kuminalla
Mustapippurilla

Chilillä

Kurkumalla


Lisää vettä niin että vihannekset peittyvät ja hiukan ylikin. Riippuen kuinka paljon haluat kastiketta. Tätä on vaikea arvioida tähän suoraan sillä lientä otetaan riisin sekaan joten riippuu myös kuinka paljon riisiä keitetään. Itse laitan noin 6-7 dl ja tarvittaessa sitä voi lisätä.

Laita nyt riisi kiehumaan ja laita lientä riisille tästä kastikkeesta jolloin riisi saa makua sekä väriä. Lisää riisiin tarvittaessa suolaa tai yksi/puolikas kasvis / kanaliemi kuutio riippuen kuinka paljon riisiä keitetään.

1 kananliemikuutio
1 prk tomaattipyrettä

-> Lisätään kastikkeen sekaan sen jälkeen kun liemi on otettu riisille.

Kietetään miedolla lämmöllä kunnes pavut sekä vihanneksen ovat kypsiä.

Tarjoa riisin kanssa.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Tonnikalatäytteiset friteeratut paahtoleivät

Tämä on suhteellisen nopea "uppopaisto" ruoaksi mutta aikaa kannattaa varata kuitenkin noin tunti.
Herkullinen välipala tai lisuke arkeen ja mikei myöskin juhliin. Meille tämä on maistunut myös ihan pääruoasta koska tästä annoksesta tulee kuitenkin suhteellisen paljon ja koska meitä on kaksi niin vatsa tulee kyllä täyteen!

Nämä leivät "paistetaa" pienessä määrässä öljyä eikä ns uppopaisteta kokonaan.

Tämä on oma kehitelmä joten mitään alkuperää tällä ei ole, olin joskus vain kuullut että paahtoleipiä voi friteerata kun kaulitsee kaksi yhteen ja ne "irtoaa" toisistaan öljyssä.

Täyte:
Revittyjä salaatinlehtiä (esim yksi ruukku- tai jääsalaatti tai jäävuorisalaattia)
-> Laita revityt lehdet johonkin astiaan/lautaselle
2 purkkia tonnikalaa 100 gr purjoa 3 rkl sulatejuustoa, 3 kolmiojuustopalaa tai muuta suolaista tuorejuustoa 1 dl ruokakermaa mustapippuria tarvittaessa suolaa

-> Pilko purjo ja laita pieneen kattilaan paistumaan, lisää tonnikala, juusto, kerma, mustapippuri ja suola. Anna kiuhua miedolla lämmöllä kunnes ylimääräiset nesteet ovat haihtuneet ja seos on aika kiinteää.

1 iso paketti isoja paahtoleipäpaloja (vaaleaa tai ainakin suhteellisen vaaleaa paahtoleipää)
2 kananmunaa
n 1 dl korppujauhoja
öljyä "friteeraamiseen"

-> Ota kaksi paahtoleipää ja laita ne päällekkäin, kaulitse ne yhteen ohuiksi mutta niin etteivät kuitenkaan rikkoonnu.
Ota jokin pyöreä astia tai muki joka on juuri kaulitun paahtoleivän kokoinen, mutta ei kuitenkaan niin iso että paahtoleivän reunat jäävät ympyrän sisään.
Paina nyt mukia/astiaa niin että paahtoleivät kiinnittyvät kunnolla yhteen ympyrän kohdalta.
Leikkaa ympäriltä reunat pois.
Tee sama kaikille paahtoleiville.
-> Laita leipien reunat talteen pakastimeen, voit käyttää ne myöhemmin esimerkiksi keitossa tms.
-> Laita öljyä isolle paistinpannulle niin että koko pohja täyttyy öljyllä, ei tarvitse kuitenkaan olla kuin pari kolme milliä öljyä, sitä voi tarvittaessa lisätä.
-> Riko kananmunat kulhoon ja laita korppujauhot toiseen kulhoon.
Pyöräytä leivät yksitellen kananmunassa sitten korppujauhossa ja laita paistumaan kun öljy on kuumaa. Paista toiselta puolelta noin 30 sekuttia ja käännä, odota että leipä paisuu pallomaiseksi ja tarvittaessa käännä vielä mikäli toinen puoli ei ehtinyt paistua kunnolla.
On tärkeää etteivät leivät ehdi ruskistua ensimmäiseltä puolelta jotta kääntämisen jälkeen leivät paisuvat.
-> Paista kaikki leivät näin, lisää tarvittaessa öljyä. Nostele lautaselle jossa on leivinpaperia.
-> Leikkaa leivät kahtia, laita sisään salaatinlehtiä ja sitten tonnikalatäytettä. Salaatinlehdet auttavat siinä ettei leivästä tule ihan mössöä kun sinne laitetaan märkää täytettä.

Hummus

Tässä meidän hummus resepti, tätä voi muokata oman maun mukaan, haluaako paksumpaa vai ohuempaa ja kuinka paljon haluaa valkosipulia vai haluaako ollenkaan.




4-4.5 dl kypsiä kikherneitä liemen kanssa
liemen pitäisi tulla noin 2-2.5 desiin kikherneiden kohdalle (kikherneiden ollessa desimitassa). Lientä voi tarvittaessa lisätä tai vaikka laittaa lusikallisen vettä.
7 rkl tahinaa
1.5 rkl puristettua sitruunamehua
1 pieni valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
suolaa maun mukaan

Koristele halutessasi mausteilla, kurkulla, persiljalla, tomaatilla tai lisää pinnalle vaikka oliiviöljyä.

                                                        

lauantai 7. elokuuta 2010

Tomaatti - korianteri riisi

1 valkosipulin kynsi 1/2 paprikaa 1/2 vihreää chiliä 1 tomaatti
-> Pilkotaan pieniksi ja paistetaan

Lisää riisi (olen laittanut noin 4 dl mutta riippuu tietenkin syöjien määrästä)
-> Paista pari kolme minuuttia vielä niin että riisit ovat seassa.

n 2 dl tomaattisosetta (olen käyttänyt vielä mikserissä jos on tomaatin paloja seassa)
suolaa mustapippuria tuoretta korianteria maun mukaan
Lisää tarvittaessa vettä

Keitä kunnes riisi on kypsää.

perjantai 6. elokuuta 2010

Kuskussalaatti / couscoussalaatti palestiinalaiseen tapaan

Nopea, helppo, kevyt ja tietenkin maukas ruokaisa salaatti.

2-3 annosta riippuen hieman syöjien koosta!

n 2 dl kuskusta
-> laita johonkin kuppiin ja lisää vettä, huuhdo kuskukset pari kolme kertaa, jätä sitten hieman vettä jotta voivat turvota eli "kypsyä" n 1/2 - 1 cm enemmän vettä kuin kuskusta riippuen tietenkin hieman kuinka laakea kuppi / astia on. Jos et ole varma niin mielummin liian vähän, sitä voi lisätä myöhemmin, anna turvota noin 15 minuuttia.

2 tomaattia
-> kuutioi pieniksi

kourallinen rusinoita

n 15 basilikan lehteä
-> leikkaa siivuiksi

1 rkl murskattuja tillinsiemeniä

1/2 kesäkurpitsaa
-> kuutioi pieneksi

Sekoita kaikki keskenään ja lisää kuskus. Mausta suolalla ja lisää hieman oliiviöljyä (noin 1.5 rkl)

Peruna - Kikherne - Katkarapu sekasalaatti

Tässä ruokaisa ja kevyt palestiinalais salaatti. Tämän voi tehdä myös ilman katkarapuja!
Tämän annoksen söimme kahteen pekkaan eräs päivä päivälliseksi patongin kera. Lisuke salaatiksi tästä riittänee neljälle.

3 isoa keitettyä perunaa

4 salottisipulia
1 vihreä pippuri tai paprikaa
-> Leikataan pienen pieniksi kuutioiksi

1 rkl tillinsiemeniä
-> Murskaa tillinsiemenet jonkin näköisellä nuijalla, lisää sitten noin rkl sipulikuutioita sekä pilkottu pippuri / paprika ja murskaa ne sekaan.
Lisää sen jälkeen loppu sipuli ja sekoita

n 15-20 saksanpähkinää
-> murskaa sormin paistinpannulle
4 kuutioitua aurinkokuivattua tomaattia lisätään sekaan sekä
kourallinen rusinoita
-> Paista kevyesti pienessä määrässä öljyä

1.5 dl pestyjä valmiiksi kypsennettyjä kikherneitä
-> Lisää sipuliseokseen

Lisää pannulle muiden sekaan
Kourallinen suuria pestyjä katkarapuja
-> Paista

Kuori perunat, kuutioi ja sekoita kaikki ainekset keskenään.
Lisää sekaan reilusti puristettua sitruunamehua ja mausta suolalla.


Mäshi Kusha - Täytetyt kesäkurpitsat

Tämäkin on hieman aikaa vievä ruoka mutta herkullinen ja hieman erilainen vaihtoehto! Tästä ruasta on myöskin paljon eri versioita mutta tässä yksi palestiinalaisversio!

Tästä riittää 2-3 hengelle.

4 ohutta kesäkurpitsaa

-> Leikataan kesäkurpitsan päistä ns pyöreä osa pois ja leikataan kahtia. Sitten otetaan kuorimaveitsellä kolmion muotoinen pala pois toisesta päästä ja koverrertaan sisus kuorimaveitsellä niin ettei kuitenkaan tule reikää! Toisen pään pitää olla kiinni. Voit katsoa tästä kuvasta mallia.



Täyte:

1 iso tai 2 pientä sipulia

-> Kuutioidaan ja paistetaan ja maustetaan:

Suolalla
Mustapippurilla

Lihamausteella
Kanelilla

Muskottipähkinällä

n. 20 kuorittua mantelia
-> halkaistaan pituussuuntaan ja lisätään sekaan

200 gr jauhelihaa
-> Lisätään sekaan ja ruskistetaan

Täytä nyt kesäkurpitsat tällä seoksella ja sulje hyvin. Kuten edellisessa kuvassa. Ei haittaa jos täytettä jää yli, sen voi tarjota riisin kanssa (-> kuva myöhempänä)

Paista täytetyt kesäkurpitsat pannulla oliiviöljyssä hyvin, niin että ovat ruskeita mutteivat kuitenkaan mustia ;)
Kääntele varovasti ettei aukea!
Nosta sitten lautaselle jossa on pari arkkia talouspaperia.

Tässä vaiheessa voit laittaa riisin kiehumaan.

Kastike:

300-400 gr maustamatonta jogurttia
3 rkl tahinaa

suolaa maun mukaan
1/2 tl mustapippuria

1/2 pienen sitruunan mehu

1/2 kasvisliemikuutio


-> Laita kaikki mikseriin

Laita nyt kesäkurpitsat kattilan pohjalle niin että toinen pää kesäkurpitsasta tulee toisen kesäkurpitsat perään (avattu pää tulee avaamattoman pään jälkeen) joka siis estää niitä aukeamasta. Lisää noin 1/2 dl vettä sekä kastike. Keitä miedolla lämmöllä noin 10-15 min.

Tarjoa riisin kanssa. Mikäli jauheliha täytettä jää yli sen voi asetella riisin päälle. Käytän itse ns riisikuppeja jonka pohjalle laitoin jauhelihan, sitten riisin ja kumosin lautaselle.



torstai 5. elokuuta 2010

Fattah / fetteh Palestiinalaiseen tapaan

/ fetteTähän blogiin on tarkoitus kerätä arabialaisia reseptejä pääosin itseäni helpottamaan sekä parille kaverille jotka silloin tällöin on kysynyt jotain ohjeita. Nettiä kun on niin helppo käyttää eikä tarvitse aina kirjoitella paperille ja sitten etsiä niitä reseptejä kun tarvii :) 
Tämä herkullinen ruoka on suosikkini tällä hetkellä! Se sopii hyvin juhlaruoaksi tai tärkeille vieraille tarjottavaksi, mutta aikaa tähän kuluu pari tuntia, riippuen tietenkin hieman kokin nopeudesta.
Annoksia näistä raaka-aineista tulee noin 3-4. Riippuu tietysti myös syöjistä!
Teen itse aina tällä annoksella sillä vuokani on juuri sopiva tälle määrälle.
Kastike: (kastikkeen voi valmistaa alussa jo niin se on sitten valmiina kun sitä tarvitaan)



400-500 gr paksua maustamatonta jogurttia
1/2 sitruunan mehu
1rkl tahinaa
1rkl majoneesia
1/2 tl suolaa
1 pieni pilkottu valkosipulin kynsi
—> Sekoita kaikki keskenään ja laita mikseriin, voit laittaa kaikki valmiiksi jo mikseriin. Laita kastike jääkaappiin odottelemaan. Tahina ei tässä kovinkaan paljon maistu joten se ei liene pakollinen raaka-aine mikäli ei kaapista sitä löydy.
1 iso munakoiso
1 iso kesäkurpitsa
3 isoa porkkanaa
4 perunaa
—> Kuori kaikki ja pilko pieniksi kuutioiksi, mutta pidä vihannekset erillään toisistaan. Uppopaista kaikki vihannekset (erikseen) ja nostele ne sitten öljystä lautaselle jossa on muutama talouspaperin palanen imemässä öljyä, tässä ne voivat jo sekoittua toisiinsa. Mausta lopuksi suolalla.
1-2 kananrintaa keitetään suolalla maustetussa vedessä
—> Poista vaahto reikäkauhalla. Kun kana on kypsä nosta se lautaselle jäähtymään ja revi kana ohuiksi suikaleiksi.
1 iso tai 2 pientä sipulia
—> Kuutioi pieniksi ja paista öljyssä. Kun sipuli on paistunut lisää revitty kananrinta ja mausta;
Mustapippurilla
Kanelilla
Muskottipähkinällä ja
Suolalla
—> Paista nyt muutama minuutti ja nosta pois liedeltä.
2 pitaleipää
—> Leikkaa pitaleivät keskeltä kahtia leveyssuuntaan ja kuutioi ne pieniksi, laita uunivuokaan tai esim kakkuvuokaan ja paahda ne uunissa ylätasolla kauniin ruskeiksi, varo palamista, ne kärähtävät nopeasti. Voit hieman pyöritellä niitä välissä jotta paahtuvat tasaisesti. Voit sillä aikaa valmistella muita aineksia kun pitäleivät paahtuvat uunissa.
—> Sekoita nyt uppopaistetut vihannekset keskenään ja tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa. Levitä matalaan astiaan esim piirakkavuokaan.
1 1/2 dl valmiiksi kypsennettyjä kikherneitä esim tölkistä
—> Pese kikherneet ja levitä ne vihannesten päälle. Lisää kana-sipuliseos myös päälle.
50gr kuorittuja manteleita
—> Halkaise mantelit pituussuuntaan ja ruskista ne kevyesti öljyssä, älä polta!
Reilu puoli desiä pieniksi pilkottua persiljaa
Lisää nyt jogurttikastike vuokaan, vihannesten, kikherneiden ja kana-sipulieseoksen päälle. Lisää sitten paistetut mantelit ja persilja. Lisää sitten pitaleivät.
Tämän voi syödä suoraan vuoasta lusikalla tai haarukalla mutta mikäli se on outoa suomalaisittain niin toki siitä voi myös lautaselle annostella sopivasti!
Tarjoa esim salaatin kanssa

Tässä kuva ennen leipien lisäämistä, manteleita voi käyttää huomattavasti enemmänkin!

Palestiinalaiset ruoat reseptit palestiinalaisia reseptejä libanonilaisia reseptejä arabiruokia arabialaisia ruokia arabireseptit turkkilaisia ruokia turkkilaisia reseptejä kuskus reseptit couscous tabbouli tabbuuli hummus hoummus hommos hommus falafel falafelit aidot falafelit aitoja falafelejä tee itse falafelit falafelin reseptit reseptejä syyrialaisia reseptejä ruokia syyria reseptit tunisialaisia tunisialaisia reseptejä ruokia ruokaa arabiruokaa arabialaista ruokaa arabia arabialaista kotiruokaa aitoa kotiruokaa

Täbii7 Säbääni7 - Pinaattia ja limemehua

Helppo nopea maukas ja terveellinen ruoka!
Tämä riittää noin neljälle hengelle mikäli riisin kanssa tarjoaa!
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
—> Pilko pieniksi, paista, älä ruskista
200 gr jauhelihaa (tämä ei ole pakollinen, teen usein kasvisversiota)
—> Lisää jauhelija ja mausta
Suolalla
Mustapippurilla
—> Ruskista
1 kuutioitu tomaatti
1 1/2 dl valmiita pestyjä kikherneitä
—> Lisää tomaatinpalat ja kikherneet sekaan
150-200gr tuoretta pestyä pinaattia
—> Suikaloi pinaatti ja lisää ensin puolet, odota että pinaatti muuttuu tummanvihreäksi ja lisää toinen osa pinaatista. Sekoita hitaasti kunnes kaikki pinaatit ovat tummanvihreitä.
Lisää noin 5dl vettä ja halutessasi kasvisliemikuutio.
—> Keitä noin 10 minuuttia.
Tarjoa riisin, maustamattoman jogurtin ja tuoreiden lime hedelmien kanssa. Itse puristan puolikkaan limen mehun jokaiseen annokseen!