torstai 12. heinäkuuta 2012

Couscous palestiinalaiseen tapaan


Kuskus / couscous tunnetaal Palestiinassa nimellä maftoul. Palestiinalainen kuskus on kuitenkin hieman erilaista kuin pohjois-afrikkalainen kuskus. Täällä meillä saatavilla on vain marokkolaista kuskusta joten olen käyttänyt tässä reseptissä sitä. Tämän valmistukseen et tarvitse kuskuskattilaa vaan ainoastaan paistinpannun sekä kanalle uunin ja uunipussin.

Päämausteena tässä kuskuksessa on tillinsiemenet joita löytyy useista maustekaupoista sekä mm ruohonjuuresta. Olen saanut tämän reseptin palestiinalaiselta ystävältäni joka tekee tästä tulista, mutta chiliä voi käyttää oman maun mukaan.




4-6 annosta

Kanan valmistus:
2 kanaa puhdistetaan ja pilkotaan jonka jälkeen ne maustetaan seuraavasti;

-murskatuilla valkosipulinkynsillä
-maustepippuria (tämän voi korvata etnisistä kaupoista saatavalla 7-mausteella)
-mustapippuria
-suolalla
-tinjamilla (jos käytössä on vahvaa tinjamia, käytä vain hyppysellinen)
-soijakastikkeella
-oliiviöljyllä
-chilillä (voit käyttää tuoreita pieniksi pilkottuja chilejä tai kuivattuja)

Mausteita voi laittaa oman maun mukaan ja kanat voi kypsentää heti maustamisen jälkeen tai jättää muutamaksi tunniksi maustumaan.

Kanat paistetaan uunissa paistopussissa, molemmat kanat kannattaa paistaa omassa pussissaan mikäli ne ei ole kovin isoja ja pussiin laitetaan myös:
Pakasteherneitä noin 1.5 dl / pussi
Bataattia noin 1 kpl / pussi
Perunaa noin 1-2 kpl / pussi
Sipulia noin 1-2 kpl / pussi
Tomaattia noin 2 kpl / pussi
(tai oman maun mukaan, laita kuitenkin vihanneksia tarpeeksi, erityisesti tomaattia että pussiin tulee lientä)

Pilko vihannekset ja lisää ne pussiin kanan palojen kanssa mausteineen. Sulje pussi ja sekoita hieman että myös vihannekset saavat vähän mausteita. Tee pussin päälle pieni reikä, mikäli teet nurkkaan liemi voi valua pois!
Paista kanoja noin 30 minuttia 180 asteessa ja 30 minuttia 220 asteessa.





Kun kanat ovat olleet noin tunnin uunissa, ota ne hetkeksi pois ja ota kanan liemi talteen leikkaamalla nurkkaan pieni reikä ja valuttamalla liemet kulhoon. Laita sen jälkeen kana takaisin uunin lämpöön mutta älä pidä uunia kuitenkaan enään päällä.

Kuskus:
noin 700 gr kuskusta

kanasta talteen otettu liemi
kuivattuja chilejä maun mukaan
2-4 rkl tillinsiemeniä (tillinsiemenet voi laittaa kokonaisina tai murskata jonkin verran morttelissa)
korianteri hiutaleita tai jauhetta
kuminaa
kurkumaa
suolaa
mustapippuria
vettä
oliiviöljyä

Paahda kuskusta isohkossa kattilassa tai wokkipannulla. Paahda niin kauan kunnes yli puolet kuskuksista on muuttanut väriään kullanruskeaksi. Lisää sen jälkeen kanasta talteen otettu liemi ja sekoita hyvin koko ajan.
Lisää myös kuumaa vettä tarpeen mukaan varovasti, maista kuskusta kuitenkin aina välissä ettei siitä tule liian vetistä. Kuskuksen pitää olla irtonaista mutta pehmeää.
Lisää mausteet ja sekoita, lisää edelleen vettä mikäli on tarvetta.
Kun kuskus on kypsynyt, lisää noin 0.5 dl oliiviöljyä.
(Kuskuksen valmistuksessa menee noin 15 minuuttia)

Tarjoa kuskus kanan ja vihannesten kera.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Mujaddara / مجدرة‎

Mujaddara on aika perinteinen arabialainen ruoka joka koostuu yleensä riisitä sekä ruskeista tai vihreistä linsseistä joiden päällä on paistettua sipulia.
Mujaddara on samantyylinen ruoka kuin Egyptissä tunnettu koshary. Olen saanut tämän reseptin palestiinalaiselta ystävältäni ja ihastuin heti mausteisiin joita hän tässä käytti. Tomaatti-valkosipulisalaatti ja jogurtin kruunasi koko aterian!




Noin 4 annosta
3.5 dl riisiä (basmati riisi sopii tähän hyvin) 
1.5 dl ruskeita tai vihreitä linssejä 
1 sipuli riisin sekaan
5 sipulia mujaddaran päälle
Suolaa, kanelia, kardemummaa, neilikkaa

Huuhdo linssit ja keitä ne runsaassa vedessä lähes kypsiksi. Varo keittämästä liikaa ettei linssit murskaannu. Siivilöi linssit ja säästä liemi.
Paista sipuli kattilassa, lisää riisi ja linsseistä jäänyt liemi. Mausta riisi suolalla, kanelilla, kardemummalla (noin 4-5 kpl) ja parilla neilikalla. Lisää tarvittaessa vettä.
Kun riisi on lähes kypsää, lisää linssit, sekoita ja anna hautua kannen alla kunnes molemmat ovat kypsiä. Voit sekoittaa sekaan hieman oliiviöljyä ennen tarjoilua.
Paista noin 5 sipulia (isoa) runsaassa öljyssä isossa pannussa tai kahdessa erässä (käytän itse oliiviöljyä mutta paistan miedolla lämmöllä hieman pidempään)

Tarjoa mujaddara tomaatti-valkosipulisalaatin sekä maustamattoman paksun jogurtin kanssa.
Tomaatti-valkosipulisalaatin valmistat yksinkertaisesti tomaateista ja valkosipulinkynsistä.
Pilko tomaatit sekä valkosipulinkynnet pieneksi, lisää tarvittaessa suolaa. Kahta tomaattia kohden voit käyttää yhden pienen valkosipulinkynnen (tai maun mukaan) ja yhtä syöjää koden 1.5-2 tomaattia.